torstai 27. syyskuuta 2012

Taittelukortti

Edelleen yksi Korttitalkoissa valmistunut tuotos. Jehkotar haastoi tekemään taittelukortin ilman väritettyä leimakuvaa. Mulla ei ollut mitään joulukorttikamoja mukana lukuunottamatta korttikuvaa, joten ostin paikan päällä arkin kaksipuolista Pion Design paperia. Lainasin naapuripöydästä pientä lumihiutaleleimasinta, jota leimasin taustapaperin päälle Distress Inkin - frayed sävyllä ja embossasin kirkkaalla kohojauheella. Naapuripöydästä löytyi lainaksi myös Martan lumihiutaleleikkuri, pätkät pitsiä ja tekstileimasin. Puolihelmi ja ruskea kehyskartonki sentään löytyi omista tavaroista:)


tiistai 25. syyskuuta 2012

Tageja

Korttitalkoissa jaettiin materiaalipaketti, jonka sisällöstä piti valmistaa kaksi erilaista tagia, toinen pelkästään Timpan materiaaleista ja toinen jouluinen. Omia tehosteaineita oli kuitenkin lupa käyttää, joten lisäilin runsaalla kädellä Uteeta, sekä erilaisia koho- ja tehosteaineita. Ekokartonkipohjasta tein "Timpan" tagin, jonka pohjan leimailin, valkoisesta puolestaan jouluisen, jonka pohjan tein Distress Inkin musteilla.







perjantai 21. syyskuuta 2012

BIA-kirja

Viikonlopun Korttitalkoissa Eurajoelle jaettiin osallistujille BIA-kirjaseen valmiiksi leikatut kansipahvit ja sisäsivut, lopusta piti selviytyä itse.
Etukannen rakensin leimaamalla 4CC kartongille Hero Arts - London Background taustan, josta maskasin kuulle tilan. Levittelin päälle Distress Inkin musteita ja käsittelin kahteen kertaan Uteella. Lepakko leikattu Sizzixin stanssilla (lainattu), jonka kohokuvioin mustalla kimaltavalla kohojauheella.
Takanteen sain lainata kaverilta tekstitaustaleimasinta, joka sopii upeasti etukannen fiilikseen. Käsittelin sen samoin kuin etukannenkin. Sisäsivuille kiinnitin Timpan paperit.





tiistai 18. syyskuuta 2012

Sydamiä

Näissä kiitoskorteissa käytin lähes samoja tekniikoita, kun pari postausta alempana olevassa sateenvarjomiehessä; Distressin musteita, vettä, uteeta ja erilaisia Tim Holtzin leimasimia- ja stansseja.





lauantai 8. syyskuuta 2012

Uuteen kotiin

Käytin kortissa I Brake For Stamps - Scandinavian Birdhouse leimasinta ja värittelin sen Promarkereilla. Taustapaperi on My Mind´s Eye - Stella and Rose paperikosta. Kehyskartonki Tim Holtzin Kraft-Corea, jonka kohokuvion Cuttiksen Dots kansiolla ja hioin pintaa rikki. Koristeiksi laitoin pätkän juuttinarua, metallisen lukon ja avaimen. Ressasin kaikki reunat ja kiinnitin Kraft korttipohjalle.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Sateenvarjomies

Tässä kortissa on käytetty sitä sun tätä Timpan materiaalia ja muutamaa eri tekniikkaakin. Aloitin suttaamalla "leivinpaperin" päälle suoraan Distress Inkin mustetyynyistä frayed burlap ja victorian velvet sävyjä (ainoat värisävyt joita kortissani käytin), sumutin vettä, painoin päälle 4cc kartongista leikatun pohjan, kuivatin ja toistin saman vielä kertaalleen. Seuraavaksi käytin stanssattua kellotaulua maskina, jonka jälkeen leimasin reunoille kiekuroita, sekä salmiakkiruutuja. Linnut leimasin mustalla Archival Inkillä. Sateenvarjomies, rattaat ja lippu on myös stanssattu valkoiselle 4cc:lle, joiden päälle leimasin erilaisia kuvioita, levitin musteita päälle ja embossasin kaikki kirkkaalla uteella. Koristeina käytin filminauhaa, yhden metallirattaan, eyelettejä, haaraniitin ja mustan pienen puolihelmen. Lopuksi ressasin reunat, kehystin tekstuuripintaisella kartongilla ja kiinnitin kraft korttipohjalle.